Masthead header

Tag Archives: hääartikkeli

Hääartikkeli

Hääkuvaus ja eri vuodenajat

Hääkuvaus Suomessa vaatii sopeutumista sääoloihin, jotka vaihtelevat kesän helteistä talven lumimyrskyihin. Vuodenajalla on suuri vaikutus niihin hääpotretteihin, jotka kuvataan miljöössä, sillä kuvien taustat ja kuvausolosuhteet vaihtelevat suuresti vuodenajasta riippuen. Kokenut hääkuvaaja osaa kääntää kaikkien vuodenaikojen vahvuudet omaksi edukseen.  Seuraavaksi käynkin läpi eri vuodenaikojen asettamat haasteet hääkuvauksessa.

 

1. Kesä

Kesä on suosituin aika viettää häitä, ja myöskin helpoin aika ottaa hääpotretteja, sillä silloin luonto on Suomessa kauneimmillaan. Vihreät lehdet ja nurmikot tuovat kuviin väriä, jota ei muista vuodenajoista löydy yhtä paljoa. Kesän lämpö helpottaa kuvauksia, kun mukana ei tarvitse kantaa takkeja eikä sisätiloissa tarvitse käydä lämmittelemässä. Kuvauspaikoista ei ole pulaa kesällä, kun lähes kaikki paikat käyvät taustoiksi. Aurinkoisena kesäpäivänä yksi asia, joka kuvauksissa kannattaa ottaa huomioon, on suora auringonpaiste hääparin silmiin. Siristelevät silmät eivät ole kaunis näky hääpotreteissa, joten hääpari pitää asetella kuviin siten, että he eivät joudu siristelemään silmiänsä koko kuvausten ajan.
Hääkuva maaseudulla

 

2. Syksy

Syksyllä luonto muuttuu väreiltään keltaisemman ja punaisen suuntaan, ja loppusyksystä lehtipuut ovat jo pudottaneet lehtensä. Syksyn vaiheesta riippuen kuvat voidaan ottaa joko luonnossa tai kaupunkimiljöössä. Lehdettömät puut eivät välttämättä ole hääparin mieleen, joten siksi syksyllä kaupunkimijöö on suosittu tauta hääkuvissa. Syksyllä sataa vuodenajoista useiten, joten sateisella säällä kuvauksiin kannattaa varautua isolla valkoisella sateenvarjolla, jonka alla kuvat voidaan ottaa sateen sattuessa kohdalle. Ainakaan itseäni pieni sade ei haittaa laisinkaan, eli tässä asiassa mennään aina asiakkaan ehdoilla. Tuulisella säällä hääkampaukseen kannattaa laittaa reilusti hiuslakkaa, jotta kampaus pysyy kasassa ulkokuvausten ajan.

Syksyinen hääkuva HelsingissäHääkuva lentokoneen edessä

 

3. Talvi

Talvella voi olla lunta, loskaa tai paljas maa. Olosuhteet määrittävät talvikuvauksia enemmän kuin muina vuodenaikoina. Lumisena talvena kuviin saadaan kaunista valkoista luontoa, mutta kylmyys voi tuntua esteeltä ulkokuvauksille. Tästä huolimatta miljööpotreteihin kannattaa mielestäni aina tähdätä, sillä autossa voi lämmitellä kuvausten aikana, jos ulkona on kovin kylmä. Sen lisäksi kannattaa aina ottaa takit ja käsineet mukaan, sillä kylmyyden lisäksi iho voi alkaa punertaa, jos kuvattavalla hääparilla on liian kylmä. Yleensä suosittelen asiakkailleni kaupunkimiljöössä otettavia hääpotretteja, jos lunta ei ole tai sitä on hyvin vähän. Talvella kukista on pidettävä tarkkaa huolta, sillä jotkut kukat kärsivät pakkasesta enemmän kuin toiset, joten asia kannattaakin tarkistaa kukkakauppiaalta ennen kuvauksia.
Hääkuva talvellaHääkuva lumisateessa

 

4. Kevät

Alkukevät on kuvausolosuhteiltaan hyvin samanlainen kuin loppusyksy. Luonto on vielä paljaan ja värittömän näköinen, joten kaupunkikuvaukset tai kuvaukset esimerkiksi merenrannalla ovat suositeltavia. Keväällä kuin syksylläkin kannattaa hyödyntää auringonlaskun aikaa, sillä niissä kuvissa paljaan näköinen luonto ei näytä liian karulle, sillä auringonlasku on pääosassa. Kevät on suosituinta aikaa ottaa hääpotretit sisätiloissa, mutta suosittelen aina asiakkailleni, että vähintäänkin osa kuvista otettaisiin silti miljöössä, koska tunnelma on aina erilainen ulkokuvissa verrattuna sisällä otettuihin hääkuviin.

Dokumentaarinen hääkuvaus

Minulta kysytään usein sitä, että mitä dokumentaarinen hääkuvaus oikein tarkoittaa, joten alla on selitys asialle – videoiden kera!

Dokumentaarinen hääkuvaus sisältää karkeasti ottaen neljä eri osa-aluetta: valmistautumisen kuvaaminen, vihkimisen kuvaaminen, hääpotrettien ottaminen sekä tietenkin itse hääjuhlan kuvaaminen. Ideana on siis taltioida koko hääpäivän tunnelma ja tapahtumat kauniisiin ja aikaa kestäviin kuviin. Dokumentaarinen kuvaus kestää useimmiten 8-12 tuntia, tietenkin asiakkaan tarpeista riippuen. Hintahaitari on noin 1000 – 3000 €.

cDSC_9658

Kuvaajaa valitessa ehdottomasti tärkeintä on tarkastaa tarjonta ja valita se kuvaaja, jonka ottamat hääkuvat miellyttävät omaa silmää eniten! Kuvaaja kannattaa varata noin 9-12 kuukautta ennen hääpäivää, mieluiten heti kun kirkko ja hääpaikka ovat tiedossa. Jotkut morsiamet ottavat minuun yhteyttä jopa kaksi vuotta ennen hääpäivää, joten kuvaajan varaamisen kanssa kannattaa olla ajoissa liikkeellä, jotta saa varmasti itselleen haluamansa kuvaajan.

Kuvaajan ja hääparin on hyvä tavata suunnittelupalaverin merkeissä ennen hääpäivää. Tämä on tärkeää, jotta kuvaaja saa tutustua hääpariin kaikessa rauhassa ja hääpari voi esittää omat toiveensa kuvaajalle. Hääpäivän myllerryksessä ei asioista ehdi sopia, joten etukäteen yhdessä läpi käyty aikataulu antaa kuvaajalle selkeän käsityksen päivän kulusta ja erilaisista tapahtumista.

Valmistautumisesta otetuissa kuvissa välittyy jännitystä

Hääpäivä alkaa valmistautumisella kampaajan ja meikkaajan luona. Morsiamen ja kaasojen ilmeistä näkee sen, että tätä päivää on todellakin odotettu hartaasti. Jännitys on välillä käsin kosketeltavissa. Naurunpurskahdukset ja muut iloiset yhteiset hetket tallentuvat kameralle myöhemmin muisteltaviksi. Ihanat kuvat kaunistautumisesta ja yksityiskohdista antavat hyvän alun hääpäivän dokumentoinnille. Hääpukuun pukeutuminen  on varmasti yksi muistorikkaimmista hetkistä aamun osalta.

 

Vihkiminen on kallisarvoinen ja muistorikas hetki

Vihkimisen yhteydessä on lukemattomia pieniä hetkiä, jotka vain ammattikuvaaja osaa tallentaa ikuisiksi muistoiksi: upea sisääntulo, lyhyet ohimenevät katseet, yksittäinen kyynel morsiamen poskella, hymyt omalle aviopuolisolle, sormusten vaihto, vieraiden liikuttuneet ilmeet, alttarilta avioparina poistuminen… Usein morsiamilta kuulee kirkon jälkeen, etteivät he muista itse toimituksesta juuri mitään. Ja ei mikään ihme, sillä silloin jos joskus todella elää hetkessä! Kuvien avulla kaikki tärkeimmät hetket ja tunteet voi elää yhä uudelleen ja uudelleen.

 

Omannäköiset hääpotretit miljöössä

Suuren suosion saavuttaneet miljööpotretit ovat nykyään se juttu, mitä melkein kaikki morsiamet haluavat. Ja miksi eivät haluaisi, kun vaihtoehtoina ovat miljöössä otetut raikkaat kuvat tai studiossa otettavat ”perinteiset” hääkuvat. Kun kuvat otetaan kirkon tai hääpaikan läheisyydessä, niiden yhteys hääpäivään kasvaa entisestään. Jos kuvat otetaan heti vihkimisen jälkeen, kannattaa muistaa tarjota kuplivaa hääparia odottaville häävieraille!

Miljööpotretit otetaan useimmiten luonnon helmassa, mutta ne voidaan vaihtoehtoisesti ottaa myös kaupunkimaisemissa tai sisätiloissa, jos sää ei salli ulkokuvien ottamista koko hääpäivän aikana. Jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa ottaa hääpotrettien kuvauspäiväksi vaikka koekampauspäivä, jotta sää on varmasti suotuisa.

Mielikuvitusta on lupa käyttää! Erilaisia vaihtoehtoja on rajattomasti ja netti on pullollaan upeita hääkuvia. Jos haluatte jotain tiettyä tyyliä kuviin, informoikaa kuvaajaanne asiasta. Vaihtohtoisesti potrettien toteutuksen voi jättää kokonaan kuvaajalle, ja sen takia onkin tärkeää valita itselleen se kuvaaja, jonka kuvista todella pitää!

 

Hääjuhla kruunaa upean päivän

Hääjuhla alkaa hääparin onnittelulla. Iloiset ilmeet ja onnen kyyneleet välittävät elämäsi tärkeimmän päivän tunnelman kaikille kuvia katseleville. Juhlapaikan koristeluista saa hienoja ja yksityiskohtaisia kuvia, ja hyvä niin, sillä koristeluun on usein käytetty todella paljon aikaa ja vaivaa. Upeat kattaukset ja värikkäät ruokatarjoilut ovat myös erinomaisia kuvauskohteita.

Erilaiset ohjelmanumerot (häätanssi, kakunleikkuu, musiikkiesitykset, ryöstöt, loppuillan biletys, yms.) tekevät kaikista häistä omannäköiset. Dokumentaariseen kuvaustyyliin kuuluu se, että kuviin tallennetaan tilanteet aitoina ja juuri sellaisina kuin ne tapahtuvat. Ryhmäkuvien lisäksi lavastettuja kuvia ei ole, vaan kaikki ovat aitoja tilanteita teidän tärkeimmästä päivästänne. Olivat häät sitten isot tai pienet, ne kaikki ovat kauniiden kuvien arvoiset!

 

Hääpaikat: Helsinki ja Espoo | Juhlatilat & Juhlapaikat

Tässä kirjoituksessa esittelen Helsingissä ja Espoossa olevia juhlatiloja sekä juhlapaikkoja, jotka sopivat erinomaisen hyvin häiden viettoon. Olen valinnut listalle erityisesti niitä hääpaikkoja, joissa vietetyissä häissä tunnelma on ollut joka kerta todella hyvä. Juhlapaikalla on aina vaikutusta häiden tunnelmaan ja kulkuun, eikä sitä sovi vähätellä hääpaikkaa valitessa. Listan hääpaikat eivät ole missään tietyssä järjestyksessä. Listalla on vain pieni osa pääkaupunkiseudun juhlapaikoista, mutta toivottavasti esittelyistä on apua juuri sen teille sopivimman juhlapaikan löytämisessä!


 

Tenalji von Fersen, Suomenlinna

Tenalji von Fersen sopii erityisen hyvin vierasmäärältään suurten häiden viettopaikaksi. Vieraita sinne mahtuu mukavasti jopa 160. Juhlapaikka on todella hyvin muuntuva. Jokaisissa häissä joissa olen ollut kuvaamassa Tenaljissa, on tunnelma ollut erinomaisen hyvä! Tanssilattia on iso ja siinä mahtuu bilettämään melkein koko hääväki yhdellä kertaa. Paikka tuntuu olevan myös ulkomaalaisten hääparien suosiossa, sillä onhan Suomenlinna ainutlaatuinen nähtävyys ulkomaisille häävieraille.

Katso lisää hääkuvia Suomenlinnalta

 

HSS Boathouse

Pienellä saarella Kaivopuiston edustalla, vain muutaman minuutin venematkan päässä mantereelta on yksi uniikeimmista hääpaikoista Helsingissä. HSS Boathouse on pienestä eteisestä ja pyöreästä salista muodostuva juhlatila, jonka panoraamaikkunoista avautuu upeat näkymät merelle. Henkilökunta on avuliasta ja ammattitaitoista. Täällä vietetyissä häissä tunnelma on ollut joka kerta mitä mahtavin, ja se on jo yksinään erinomaisen hyvä syy varata HSS Boathouse juhlatilaksi omiin häihinsä.

Katso lisää hääkuvia HSS Boathouselta




 

Agroksenmäen holvikellari

Holvikellari on noussut muutaman viime vuoden aikana suureen suosioon. Suurin syy tähän on varmasti se, että missään muussa Helsingissä sijaitsevassa juhlapaikassa ei ole samanlaista hämyistä tunnelmaa kuin Agroksenmäellä. Juhlatilaan ei mahdu suurta vierasmäärää (yli 120) kovin mukavasti, joten se sopiikin erinomaisesti keskikokoisten häiden juhlapaikaksi. Tunnelmallisten talvihäiden viettämiseen Agroksenmäen holvikellari soveltuu mitä parhaiten.

Katso lisää hääkuvia Agroksenmäen holvikellarilta




 

Kulosaaren Casino

Kulosaaren Casinolla on kaksi eri juhlatilaa: Kulosaaren Casinon pääsalina toimiva Merisali, joka on myös talvikäytössä, sekä pelkästään kesäkäytössä oleva Sun Marine. Molemmat ovat juhlapaikkoina oikeastaan yhtä hyviä, mutta tunnelmaltaan ne kuitenkin eroavat toisistaan. Kannattaa käydä paikalla katsastamassa molemmat, jotta saa paremman käsityksen juhlasalien erilaisuudesta. Merisali on juhlavampi hääpaikka messinkikaiteineen ja baaritiskeineen, kun taas Sun Marine on olemukseltaan hieman valoisampi ja vaaleampi. Casinon henkilökunta on todella ystävällistä ja asiansa osaavaa! Sisäkuvat ovat Merisalin puolelta, joista kaksi viimeistä on otettu talvihäissä.

Katso lisää hääkuvia Kulosaaren Casinolta




 

G18

Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva juhlatila G18 on tyylikästä mutta perinteikästä hääpaikkaa etsivälle hyvä valinta. Sen korkeat katot ja vaaleat restauroidut pylväät huokuvat hienostuneisuutta. Täällä vietetyissä häissä on tunnelma ollut arvokkaan juhlallinen, mutta biletystäkin on aina nähty. Eteisaulan lounge sopii hyvin vapaaseen seurusteluun, kun hääjuhlassa on taukoja. Suuri osa täällä häitään juhlivista pareista vihitään lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsevassa Helsingin Vanhassa kirkossa.

Katso lisää hääkuvia G18:lta
 


Häävalssi G18 juhlatilan keskellä

 

Peilisali, Hotelli Kämp

Tässä on yksi harvoista juhlatiloista, joka on jo sellaisenaan lähes valmis häiden viettoon. Hotelli Kämpin Peilisali on hiljattain vanhaan loistoonsa uudestaan restauroitu juhlasali, josta ei puutu kultaa ja kimallusta. Valtavat peilit takaseinällä antavat tälle hääpaikalle oman leimansa. Ruoka on aina todella hyvää ja palvelu aivan ensiluokkaista, sillä onhan kyseessä kansainvälisen hotelliketjun huippuhotelli. Peilisalin eteisaula on pyöreä lounge, jossa häävieraat voivat seurustella keskenään kaikessa rauhassa (ensimmäinen kuva). Ainoa miinus tulee salin koosta, sillä kovin isoja häitä ei Peilisalissa voi viettää.

Katso lisää hääkuvia Hotelli Kämpiltä




 

Salmi Sali

Uusi ja nopeasti suosituksi hääpäikaksi noussut Salmi Sali sijaitsee Helsingin Salmisaaressa, aivan Länsiväylän kupeessa. Se on suuri ja modernisti sisustettu juhlatila, jonne mahtuu mukavasti isompikin määrä häävieraita. Jos et kaipaa niinkään vanhaa romanttista juhlatilaa, niin tässä on sille hyvä vaihtoehto.

Katso lisää hääkuvia Salmi Salilta




 

Espoonkartano

Espoon ylivoimaisesti suosituin hääjuhlapaikka! 1700-luvun loppupuolella rakennettu Espoonkartano on upean vihertävän pihan ympäröimä vaalea kivikartano, jonka sisätilat on restauroitu upeasti hääjuhlia silmällä pitäen. Kartanon katettu kuisti sopii lämpimillä säillä mainiosti ohjelmanumeroiden pitämiselle, kuten kakunleikkuulle ja tansseille. Alakertaan voi tehdä lapsille erillisen leikkihuoneen. Paikka on todella tyylikäs ja kaikissa täällä vietetyissä häissä on ollut mitä mainioin tunnelma. Lisäksi Kartanon mailla saa otettua todella hienot hääkuvat.

Katso lisää hääkuvia Espoonkartanolta




 

Muutamia muita erittäin hyviä hääpaikkoja Helsingissä:

– Ravintola Pääkonttori

– Ravintola Pörssi

– Grand Casino Helsinki

– Katajanokan Casino

– Rake-sali

– Ravintola Ilmatar (KlausK)

– Kartanokylpylä Kaisankoti

S e u r a a   b l o g i a