Masthead header

Tag Archives: Tampere

Tampere

Kesähäät Tampereella | Sini & Tero

Sini ja Tero vihittiin Ylöjärvellä, jonka jälkeen hääjuhlaa vietettiin Villa Näsirinteellä. Vieraille oli järjestetty unohtumaton laivakyyti suoraan Villa Näsirinteen omaan laituriin, jonka aikana otimme hääparin kanssa hääpotretteja (tosin kuten huomaatte kuvista, niin yksi kuva hääparistakin ehdittiin ottaa laivan kannella sen rantauduttua). Ja eipä ole muuten ihan pieni kivi Sinin sormuksessa. ;)

Juhlapaikkana automuseo | Sirkku & Ville

Sirkku ja Ville olivat valinneet kevättalvella vietettyjen häiden juhlapaikaksi Tampereen Mobilian, joka on siis automuseo. Ihan kaikille ei välttämättä tulisi ensimmäisenä mieleen viettää häitään juuri siellä, mutta paikka oli kuitenkin todella onnistunut valinta hääjuhlan viettoon. Juhlasalin reunoilla oli vanhoja autoja sekä muuta nostalgista rekvisiitta, joka loi vanhanajan tunnelmaa koko hääjuhlaan.

Halusin ottaa yhden hääpotreteista niin, että hääpari on kuvassa auton sisällä. Se kuva onkin yksi omista suosikeistani tältä keväältä. Hääpotretteja kuvattiin myös Tampereen keskustassa yöllä (sateessa!), mutta Sirkku ja Ville olivat aivan mahtavasti mukana kaikissa ideoissa! :)

Hääkuvia Tampereelta ja Suomenlinnasta

Juulia ja Janne (kuvien ensimmäinen hääpari) viettivät häitään Tampereella. Juhlapaikkana oli Musiikkiteatteri Palatsi, joka tarjoaa juhlavan ympäristön häiden viettämiseen. Kuvien seuraava hääpari on Alli ja Chris, jotka asuvat New Yorkissa. Heidän häissään oli paljon ulkomaalaisia vieraita, jotka olivat saapuneet Suomenlinan Tenalji von Ferseniin eri puolilta maailmaa.


 

Useita ulkomaalaisia hääpareja elokuussa

Tämän vuoden elokuun aikana olen kuvannut yhteensä neljät häät, joissa vähintäänkin toinen hääparista on ollut ulkomaalainen. (Jos ollaan ihan tarkkoja, niin Honkongilainen pariskunta ei mennyt naimisiin täällä, mutta otin heistä kylläkin hääkuvat Suomen luonnossa.)  Suurin osa tämän kirjoituksen kuvista on Tampereelta, jossa Eeva ja James menivät naimisiin.

Ravintola Tammer tarjoaa todella juhlavat tilat hääkäyttöön!

Ravintola Tammer hääjuhlaRavintola Tammer häätHäävalssi Ravintola Tammerissamorsiamen ryöstö sokos hotelli ravintola tammer
 

Kesän hääkuvaussesonki jatkuu

Kiireinen kesäsesonki on juuri nyt kuumimmillaan! Ensimmäinen kuvasarja on Tampereelta, jossa tyylikäs hääpari Anna ja David viettivät todella upean hääpäivän idyllisellä maatilalla. He olivat panostaneet todella paljon koristeluihin, ja sen todellakin huomasi! Viimeiset kuvat ovat Helsingistä, jossa Satu ja Phil menivät naimisiin.


 

S e u r a a   b l o g i a